Tekijä: tonikopra

Kategoriat
Artist Note to self Sounds Like Music

How was the year 2019 for Kopra?

3f6d6744-be19-4f08-90cc-aae2de31b17f
Kopra at Villi Wäinö, Helsinki

Things got moving slowly but firmly for Kopra during 2019. Here are couple of things I’m very happy with what we achieved:

1. Releasing music – If you want to be in the music business, it’s good idea to release some tracks from time to time. First we released ”Läpällä” which means something like ”Just Kidding” in Finnish and later the year we came up with ”Toinen Kierros” meaning ”Second Round”. Clearly Läpällä got most of the streams. As I’m writing this the song has been streamed just a little bit under 1000 times. Thanks for anybody who is listening.

2. Playing live – We did some gigs as well. Nothing to be proud of here what it comes to numbers. On the other hand, every single gig was a great experience and I think we did the best out of each situation. Live performances seem to be another industry standard you are supposed to do in music business. I get it.

3. Interesting collaborations – We got to meet and know couple of interesting people or/and organizations during 2019. First was Minerva Pappi, who is extremely talented mastering engineer and made our self-produced tracks sound much better with her skills. Secondly, we had interesting webinar with Jukka Hynynen from Jiffel Music getting some valuable feedback on our music. Finally, the whole Kopra team traveled to Porvoo to join The Voice of Finland talent show. Remember to watch!

Play some Kopra songs. You just might like it.

It was an eventful year for me personally and I have put lots of effort on finding my place in the music scene. As an example I have watched hundreds of hours free and paid tutorials on how to mix and produce music. I have read several books about song writing. I have written songs for 2 bands. Sometimes I have simply written and produced songs just to try out new genres and to teach myself new tricks. Those tracks are most likely not going anywhere, but it’s good to try out something new.

I love the process and I love this journey I’m in, but I’m feeling that things are not moving fast enough. Here are couple of things I think Kopra needs to focus on during 2020:

1. Make connections – Music industry is hard to find and hard to contact. It’s still very old-fashioned art form with the gate keepers and all the gurus knowing their stuff. At the same time, home productions have exploded and everybody wants to be an artist. This means that the competition is though. It’s important to know people. We don’t. That’s something to think about during 2020.

2. Get your story together – People can’t handle all the aspects of a person called Toni Kopra. This complicated real-life dude with domestic responsibilities trying to recover from his pessimism is simply too much. They want to hear about an artist Kopra with interesting one-dimensional story. That story is there to be found.

3. Find your audience – Other side of the coin is that there should be enough people who are interested in the story. Who are the people you want to move? What is interesting to them? What they want to hear? What inspires them? As an artist Kopra should have something meaningful to say to its audience. Everybody knows this.

4. Make better music – This is the part I love. Music is not really going anywhere and every song is a small miracle on its own. However, I think we as a Kopra need to step up with the production side and this is clearly an area where the help needed.

As I’m writing this, I realize that there is so much more in this than just writing a good song with a catchy tune and interesting lyrics. Make music to make sense is my big dream and I’m ready to work more on that. However, cracking the code of music industry is still mystery to me and Kopra. I mean they really don’t have job openings for artists or anybody else. Perhaps we will find a way to transmit our story and 2020 becomes the year for Kopra. Let’s hope the best.

Best regards, Toni

Kategoriat
Artist Sounds Like Music

Dance with Me ja diskottamisen jalo taito

Dance with me is finally out! Olipas ponnistelu. Muistaakseni tätä biisiä yritettiin saada ulos jo viime vuoden puolella siinä onnistumatta. Ensimmäisellä EP:llä piti olla alunperin 5 kappaletta, mutta Dance with me ei tuolloin vain kuulostanut oikealta ja jäikin sitten pois julkaisusta. Kieltämättä ralli ei edes ollut samaa maata kuin nämä muut neljä.

Kappale onkin käynyt läpi aikamoisen muodonmuutoksen ja bändi on nyt tyytyväinen tulokseen. Mm. biisin soinnut vaihdettiin ja rakenne muutettiin. Haimme vauhtia aika kaukaa ja kokeilimme mm. äänittää rummut ihan perinteisin menoin mikittämällä Jussin Ludwigit – harvinaista kikkailua nykyaikana. No, ”diskottamiseksihan” se lopulta meni eli rummut on lopullisessa tuotannossa MIDInä vaikkakin rumpalin soittamana.

Biisi on mielestäni positiivisempi verrattuna EP:n tähtipölyiseen ja haikeahkoon tunnelmaan. Biisin sanoma ei ole sen kummempi kuin, että voisihan sitä tanssahdella ihan päivän valossa.

Dance, dance, dance

Nupit kaakkoon ja tanssimaan, Toni

Kategoriat
Sounds Like Music Toipuva Pessimisti

Tähtipölyinen HDRM -bändi

2018 oli toipuvalle pessimistille musiikin vuosi. Tuli rakastuttua uudestaan musiikkiin ja nimenomaan sen tekemiseen.  Työmatkat taittuivat metrolla nopeasti, kun opiskelin kovalla intensiteetillä YouTubesta musiikin tuottamisen saloja ja aloin ensimmäistä kertaa kuunnella musiikkia nimenomaan tuotannon näkökulmasta. Minullehan biisien tekeminen ei ole koskaan ollut vaikeaa – tekstiä ja säveliä tulee, mutta biisin saattaminen lopulliseen muotoonsa ja ns. radiokelpoisiksi on ollut minulle mysteeri. Sekin tuli opittua, että musiikin miksaamista ja masterointia ei opita ihan noin vain videoita katselemalla. Eli matka jatkuu.

HDRM (aka Headroom) kokoonpano on harjoittelualusta, jossa kolme aikuista miestä saa luvan kanssa ”rakentaa majaa”. Teimme viime vuonna löytöretken maailmaan, jossa biisejä ei enää synnytetä treenikämpällä yhteissoiton voimin perinteisellä bändimeiningillä vaan yritimme opetella uuden ajan kikkoja. Lopputuloksena syntyi Stardust EP, jonka neljä biisiä laitoimme verkkopalveluihin (Spotify, iTunes jne.) Stardust on EP:n haikeahko aloitusraita, jossa pohdiskellaan elämän katoavaisuutta ja löydetään lohtua siitä, että kaikki on loppupeleissä väliaikaista, mutta myös samalla ikuista. Kannattaa kuunnella.

It’s in your code
Sweet poison in your veins
You decompose
As you’re going through your pains

You are a story untold
In this universe
But you are getting old
So sing your verse

Hey now
Don’t be so sad
It’s not that bad
We are just stardust

Hey now
It’s all energy
Flowing endlessly
We are just stardust

It’s the ear you breath
The food you’re taking in
It’s the words you say
It’s all this suffering

It makes you man
And from time to time
You are a better man
Making someone smile

Hey now
Don’t be so sad
It’s not that bad
We are just stardust

Hey now
It’s all energy
Flowing endlessly
We are just stardust

Hey now
Don’t be so sad
It’s not that bad
We are just stardust

Hey now
It’s all energy
Flowing endlessly
We are just stardust

Terveisin, Toni

Kategoriat
Toipuva Pessimisti

The Beast in the Basement

Headroomin MVP eli minimum viable product on nyt ulkona. Vai pitäisikö tässä kohtaa puhua minimum viable bandistä (MVB)? Ensimmäinen julkisuuteen lipsahtanut taideteos koostuu viidestä laulusta ja niitä voi käydä kuuntelemassa SoundCloudissa. Äänien insiröinnistä vastaava Markus Kallio on pyytänyt huomauttamaan, että materiaali pitää vielä masteroida ja Tonin ässiä pitää vielä pehmentää. Tästä saa kuitenkin 90% käsityksen siitä, mitä tämä touhu on. Kiitos Perttu Luomalalle kuvista.

https://soundcloud.com/user-328014798

Bändit ja musiikki syntyvät usein nuoruuden innosta (joku sanoisi tuskasta), identiteettikriisistä ja eräänlaisista soidinmenoista. Mutta miksi setämies soittaa? Miksi vanha kehäraakki raahautuu töiden jälkeen pikkutakissaan treenikämpälle ja haluaa luoda omaa musiikkia? Lainabiiseillä pääsisi sentään paikalliseen kuppilaan keikalle ja saisi narsistista mielihyvää. ”Soittakaa paranoid” huudettu.

  1. Itsensä toteuttaminen – Muistatko Maslowin? Olemme sen verran onnekkaita, että meidän on mahdollista välillä kivuta tarvehierarkian ylimmälle portaalle ja toteuttaa itseämme. Omat biisit ja oman äänen löytäminen on Headroomille ollut aina se juttu. Kolmen miehen matka itseensä ja omaan kellariin. Itsensä ilmaiseminen musiikin kautta on joskus helpompaa kuin esimerkiksi puhumalla.
  2. Näkymättömästä näkyvää – Luova toiminta on kytkeytymistä johonkin metafyysiseen. Kokoonnumme bändinä soittamaan ja siitä syntyy jotain, mitä ei ennen ollut olemassa. Se on kuulkaas taikuutta!
  3. Yhteinen kokemus – Musiikki tuo ihmisiä yhteen. On jo nyt tuonut tässäkin hankkeessa. Pelkästään tämän Headroom -tuotannon tekeminen on tuonut hyviä ihmisiä yhteen soittamaan, valokuvaamaan, äänittämään, miksaamaan, kommentoimaan ja kuuntelemaan. Musiikki ei ole loppupeleissä minun tai Headroomin vaan musiikki on olemassa vain jos joku kuuntelee ja kuulee. Tämäkin ihme on tapahtunut.

Jatketaan matkaa. Vielä on paljon löydettävää ja uusin materiaali antaa taas toiveita uuden tason löytämisestä. Sedillä on vielä ”peto” kellarissa ja muutama laulu laulamatta.

Toni, Headroomin laulaja ja kitaristi

Kategoriat
Soul Search Toipuva Pessimisti

Pimeän pelko

Ihmiskoe jatkuu. Toipuva pessimisti osallistui pyhäinpäivän ratoksi After Dark -kauhutapahtumaan, jossa meno on äitynyt välillä niin kovaksi, että rikosilmoituksia on sadellut ja tapahtumasta on saatu muutama herkullinen otsikko keltaiseen lehdistöön. Imatralla Kaakkois-Suomen poliisi puhalsi pelin poikki ja koko touhu kiellettiin.

Itselläni jäi Mestaritallin viikonlopun tapahtumista sellainen olo, että paljon melua tyhjästä; kesäteatterissakin on enemmän kauhua ja paljasta pintaa kuin kyseisessä performanssissa. Kaikki kiitos järjestäjille viihteellisestä ja monin paikoin onnistuneesti ällöttävästä menosta, mutta pelottava se ei ollut. Ellei nyt pidä pelottavana kovaäänisiä pellejä, ruoalla leikkimistä ja munasillaan kekkuloivaa miestä.

Jäin kuitenkin pohdiskelemaan, että mikä sitten olisi ollut pelottavaa (ja mielellään laillista). Arki on usein tässäkin kohtaa tarua ihmeellisempää ja pelottavampaakin:

  1. Yksinäisyys – Minäkin jouduin tarkoituksella ystävistäni eroon, mutta koko tapahtuman ajan sain olla osana verrattain isoa ihmisryhmää ja vaeltaa muiden kohtalotovereiden kanssa. Pahempaa olisi ollut olla yksin ja kohdata rastit yksikseen.
  2. Tuttu muuttuu oudoksi – Kauhuun ei tarvita välttämättä aina kaapuja tai outoja naamareita. Usein riittää se, että esim. joku tuntemasi ihminen on mukana juonessa ja alkaa käyttäytyä oudosti. Sekin riittää, että alussa muodostamasi kuva pelin säännöistä muuttuu kesken kaiken. Mitäs jos kaapukokelaiden testaaminen olisikin keskeytynyt poliisiratsian vuoksi ja osallistujat olisikin saateltu putkaan ja kuulusteluihin? Eri peli.
  3. Säikyttely – Vanha kunnon kummitusjuna toimii aina. Kauhuleffojen klassikoissa piinaavan odottelun ja intensiivisen musiikin jälkeen tulee se kovaääninen ”pöö” ja säikähdys. Toimii.
  4. Taikatemput – Silmänkääntötemput saavat ihmisen hämmennyksen valtaan ja epäilemään luonnonlakeja. En tiedä, ovatko taikurit pelottavia, mutta ajatus siitä, että näitä outoja voimia käytetään sinua vastaa, on vähintäänkin huolestuttavaa.
  5. Salaisuudet esiin – Kun yhtälöön lisätään, että sinusta tiedettäisiin jotain, minkä vain harva tietää, kauhun keitos on valmis. Tässä tarvitaan vähän kotijoukkojen tukea ja siksi taas kerran vähän hankalampi toteuttaa.

After Dark Helsinki ja Three Acts of Faith ei ollut minulle pelottava. Pelottavinta taitaa kuitenkin olla elämä itsessään. Kuinka usein meille elämässä tarjoutuukaan mahdollisuuksia -isoja ja pieniä – ja kuinka moni tilaisuus jää käyttämättä, koska pelotti. Toipuva pessimisti pelkää eniten sitä pimeää, minne pelko meidät johtaa eli elämätöntä elämää. Veljet ja siskot, pysytään lujina! Pelko pois!

”eihän se oo häviäjä
joka yritti täyttää suuria unelmiaan
vaan se joka jätti tilaisuudet käyttämättä
se joka pelkuruuttaan nyt harmittelee”

-Don Huonot, Pilvenpiirtäjä

t, Toni

Kategoriat
Sounds Like Music Toipuva Pessimisti

Headroom – pään yläpuolisia asioita

Pessimismistä toipumiseen kuuluu hoito, jossa luodaan musiikkia. Perustimme kahden työkaverini kanssa tehotrion alkuvuodesta 2016. Bändin nimi on Headroom. Ensimmäiset treenit pidettiin ystävämme treenikämpällä ja soitimme covereita: Kentiä, Keanea ja Snow Patrolia. Ymmärsimme heti siirtyä itsetehdyn musiikin pariin. Omien biisien soittamisessa on taikuutta: ensin ei ollut mitään ja sitten oli 12 biisiä, loitsuja, riimejä, melodioita, pauketta ja rätinää, tunnetilojen merta ja pään yläpuolisia asioita.

Huhtikuussa 2016 meillä oli jo treenikämppä ja kesää kohti mentäessä alkoi syntyä ajatus materiaalin tallentamisesta sellaiseen muotoon, että sitä kehtaisi julkaista vaikkapa internetissä. Bassot ja rummut saatiinkin tallennettua muutamassa tunnissa, mutta sitten  kun tuli maestron eli allekirjoittaneen vuoro alkaa laulaa ja soittaa kitaroita, vauhti hidastui huomattavasti. Tässä muutama henkilökohtainen vaikeus, johon olen törmännyt tuotantoa tehdessäni:

  1. Oma soundi – Kun musiikkia aletaan lyödä kovalevylle ja raidat täyttyvät tuottamistasi äänistä, alat miettiä, miltä tämän pitäisi kokonaisuudessa kuulostaa ja mikä on se muista artisteista erottava oma soundi. Treeniksellä kaikki on helpompaa. Jokainen vain tekee omaa juttuaan ja jotain tulee ulos. Tuotantovaiheessa alkaa kaivaa kaikenlaista muljutinta esiin ja hakee erikoisuuksia. Tässä hommassa voi karata mopo tyystin käsistä ja sitten eksyy.
  2. Äänityspelko – Kun tallennusnappia painetaan, iskee ajatus siitä, että se mitä nyt soitat tai laulat, on jotenkin lopullista. Siksi olisi syytä vetää tarkasti. Itse olen patologinen kiilaaja ja taas olen joutunut nöyrtymään sen perusasian ääreen, että joskus se vaan on tärkeintä soittaa ns. ”taimissa”. Sitten, kun alkaa vain miettiä omaa tempoa, ei muusta soittamisesta meinaa tulla mitään. Tunne katoaa.
  3. Äänitysolosuhteet – Kitaroiden soitto meni ensimmäisellä yrittämisellä mönkään, kun naapuritreeniksellä käynnistyi samaan aikaan vähän äänekkäämpi soitanta. Tilannetta pahensi se, että minun VOX -merkkinen kitaravahvistin toimi vastaanottimena naapuriyhtyeen laululle. Jäi muuten monta raitaa soittamatta.

Nyt ollaan kohta marraskuussa ja sain juuri kaikki laulut laulettua kotona. Jos kitarat saisi äänitettyä pikaisesti, saattaisi pieni jouluinen julkaisu olla mahdollinen. Treenit jatkuvat normaalisti ja koko ajan syntyy uutta materiaalia. Alkaa kohta tuntua, että biisit, jotka saamme tuotantoon asti valmiiksi ovat vanhoja jo syntyessään. Pitäisi saada vähän vauhtia tähän meidän julkaisutoimintaan.

Sunnuntaisin terveisin, Toni eli Toipuva Pessimisti

Kategoriat
Soul Search Transformations Uncategorized

Mitä opin Trainers’ Housessa?

No yritetään nyt tätäkin. Jos vaikka omaa menneisyyttäni tarkastelemalla opisin jotain. Ystävänpäivän kunniaksi laitan tämän kaikkien luettavaksi. Hyvää ystävänpäivää sinullekin!

Lokakuussa 2013 aloitin reilun vuoden mittaisen matkani Trainers’ Housessa (TH), suomalaisessa muutoksen läpiviennin temppelissä. Se on kuulkaa hyvä talo ja uskallan suositella sekä työnantajana että yhteistyökumppanina. Ja sori, kun en kirjoita Jarista. Siellä on muitakin erityisiä ihmisiä.

image

Eli mitä jäi käteen? Minimistandardit, vaikutuskartta, pienimmät yhteiset nimittäjät, kriittiset informaatiovirrat, hallinnanympyrä, epämukavuusalue ja deal flow. Tuntuu, että käteen jäi lyhyessä ajassa paljon arvokasta. Mutta jos pitäisi sanoa viisi isoa oivallusta, mitkä ne olisivat? Tässä on lista, jonka olen nyt n. kolme kertaa kirjoittanut uusiksi. VAROITUS: ei edusta välttämättä TH:n virallista kantaa – these opinions are mine and mine alone.

1. Kokemus ja asema tekevät yrityksistä heikkoja. Vääränlainen kokemuksen tuoma ylpeys estää organisaatioita kehittymästä. Ette kuulkaa usko, kuinka paljon maailmassa menee aikaa ja energiaa siihen, että yritysjohtaja saadaan kuuntelemaan, kiinnostumaan ja edes hetkeksi unohtamaan asemansa ja kokemuksensa. Tie yrityksen uudistumiseen ja kasvupolulle käy lapsellisen ihmettelyn ja leikin kautta.

2. Kartta ei ole maasto. Yritykset ja ihmiset elävät enemmän tai vähemmän omissa harhoissa. Yritysjohdon olisi syytä vetäytyä aika ajoin etsiskelemään totuutta ja tunnistamaan virheellisiä uskomuksia. Innovaatiot löytyvät sieltä, missä toimialan uskomukset eivät enää päde ja säännöt ovat muuttuneet. Epäkonventionaalinen ajattelu auttaa rikkomaan toimialan pinttymiä.

3. Muutos lähtee omasta tekemisestä. En ole koskaan vielä nähnyt, että pysyvä muutos saataisiin aikaiseksi muuten kuin, että ihmiset itse haluavat muuttua. Tämän vuoksi henkilöstön osallistaminen on tärkeää. Keskustelulle pitää varata aikaa. Lisäksi muutos tarkoittaa aina uuden tavan tuomista arkeen. On lähdettävä tekemään vaikka lihasmuisti vastustelee. Muutoksessa on aina läsnä pieni ponnistelu ja johdon jännittävä jankuttaminen niistä samoista asioista.

4. Kerro tarinoita. Tarinat motivoivat ja inspiroivat. Tarinat ovat se yhteinen agenda yrityksen ja asiakkaan välillä. Tarinoihin on rakennettu sisälle se merkitys, usko ja tarkoitus, jota ei voi korporaatiokielellä mission statementiksi pukea. Jeesus kertoi tarinoita ja hänen tarinaansa lähimmäisenrakkaudesta kerrotaan edelleenkin. Näinä sisältömarkkinoinnin aikoina olisi syytä nöyrtyä seinämaalausten ja leirinuotiotarinoiden tasolle. Pyhät asiat ovat liian vaikeita.

5. Tule siksi, mikä olet. Löysinpä muuten elämäntarkoituksenkin. Minun elämäntarkoitukseni on tulla siksi, joka olen. Kun toteutan tarkoitustani, olen onnellinen. Kun ympäristön odotukset, käsitykseni itsestäni ja tosi minä kohtaavat, on helppo olla onnellinen. Minä riitän ja olen kiitollinen joka päivä.

Eihän tämä nyt umpipaska lista ole. Oli kannattava reissu ja tutustuin erityisen hienoihin ihmisiin. Steve Jobs meni vuodeksi Intiaan ja Toni Kopra meni Trainersille. Nyt tehdään vallankumouksia!

Ystävällisin terveisin, Tonisi

Kategoriat
Sounds Like Music

Kerava, Bristol, pääministeri ja musta villakoira

Syksyllä 2007 perustamani yhtye Black Poodle sai nimensä Minni villakoirasta. Minni oli hengästyneen parisuhteen viimeinen pelinappula ja viaton luontokappale, joka joutui todistamaan perheen hajoamista. Eron aiheuttama tuska oli omiaan inspiroimaan laulujen kirjoittamista. Kirjoitin aluksi suomeksi ja bändin nimikin taisi olla aluksi Kerosiini. Vähitellen alkoi kuitenkin tuntua siltä, että olisi laulettava rock-musiikin ainoalla äidinkielellä eli englanniksi.

Me olimme kuin veljet. Black Poodlen konkoonpano oli minä kitarassa ja laulussa, Jari Koskinen rummuissa ja Timo Saajoranta bassossa. Yhtye oli kolmekymppisten perheellisten ukkojen viimeinen karkaaminen kohti rock-unelmaa. Halusimme luoda musiikkia, joka olisi helposti lähestyttävää mutta myös syvällistä, ajatuksia herättävää ja kokemuksen karsastamaa melodista poppia. Vaikutteita musiikkiin ammennettiin Kentin, U2:en, Oasiksen ja Don Huonojen kaltaisten orkestereiden runsaudensarvesta.

Black Poodlen ensimmäiset keikat olivat Keravalla Pub Robinsissa. Muistan, että bändi pääsi soittohommiin vasta TV:n jääkiekkomatsin jälkeen. Urheilu on Suomessa tärkeämpää kuin kulttuuri. Soitimme alkuun muutaman tutun cover-biisin, joiden jälkeen etenimme oman materiaalin turvin. Vastaanotto oli hyvä mutta ei yli-innostunut. Lähinnä ihmiset olivat sitä mieltä, että kuulostaa ihan musiikilta, mutta soittakaa Paranoid.

Black Poodle world tour starts from Bristol

Bändin ensimmäinen ja viimeinen maailmankiertue suuntautui Bristolin kautta Riikaan. Kiertue alkoi Bristolista vuonna 2009 kun soitimme Nokia Musiikki organisaation yksityistilaisuudessa. Meitä lämmitteli tuolloin I Am The Door -brittiyhtye, jonka jäsenistöstä taisi myöskin löytyä Nokian miehiä. Oli kunnia soittaa heidän kanssaan.

Maailmankiertue keskeytyi pahasti, kun päätimmekin tehdä levyn. Levylle pääsivät kestosuosikit kuten Angel to Die For, It’s All Mine ja Secret Game. Kappaleita levytettiin yhteensä neljä ja annoimme julkaisulle nimeksi Secret Game. Juha Jäntti miksasi ja masteroi teoksen. Jue Feng loihti levynkannen visuaalisen ilmeen. Kiitos vielä talkoohengestä!

Finnish prime minister just got her Black Poodle album

Levyt mukaan ja Riikaan maailmankiertueemme päätepysäkille. Laivalla taisi olla Keskustapuolueen bileet ja meininki oli kuin herätyskokouksessa konsanaan. Soitimme mennessä ja tullessa. Vuosi oli 2010 ja Mari Kiviniemi oli Suomen pääministeri. Oli kunnia ojentaa pääministerille meidän T-paita ja upouusi levy. Lisäksi Mikko Alatalo tanssi hitaita musiikkimme tahdissa. Olimme saavuttaneet huipun johon oli hyvä lopettaa.

Kategoriat
Sounds Like Music

Echoes from the Past

Here is a history lesson from arctic gospelrock scene which I happened to be part of. Long time ago there was a Helsinki based rock band called Onesimus. The band had its roots in 80’s Vihti church community. Originally Onesimus started as a choir but during 90’s it shaped up to be one of the hardest butt-kicking christian rock group in Finland. The band was touring with many still active Finnish gospel bands like Pro Fide and Bass’n Helen.

In 1998 Onesimus won the Finnish Gospel Championship. The winning team was Vellu Salminen (bass), Markus Lintunen (drums), Lasse Sakara (guitar), Jori Ahl (keyboards) and me (vocals, guitar).

In 1999 Onesimus releases an album which got positive reviews from secular music press as well. ”There is one aspect that makes the spirituality of Onesimus actually refreshing. Texts are missing all the trendy nihilistic cynicism which is typical in the pop lyrics of our time”, Tero Valkoinen was writing in Rumba (1.1.2000). The album was called Raketti which means rocket in English.

The rocket did not fly too far. During 2000 Onesimus was active in touring around Finland but suddenly stopped. I still remember that autumn night like yesterday. We drove all night to get back home. We were tired and hungry. We went to eat, went home and never played again. It was over.

However, September 2011 I got a call from Miia Rautkoski who told me that all the Finnish Gospel Champions are going to be released once more on a collection. They wanted to release our music on a CD after all these years. I mean, if this is not nostalgic moment what is?

Now the SM Gospel 1996-2011 CD is available at Maanalainen Levykauppa. For some reason this stuff is hard to find and get from any typical ways. For example you can’t get this from iTunes or Spotify. However, the material is good. Why not putting this to a wider distribution?