Kategoria: Toipuva Pessimisti

Kategoriat
Sounds Like Music Toipuva Pessimisti

Tähtipölyinen HDRM -bändi

2018 oli toipuvalle pessimistille musiikin vuosi. Tuli rakastuttua uudestaan musiikkiin ja nimenomaan sen tekemiseen.  Työmatkat taittuivat metrolla nopeasti, kun opiskelin kovalla intensiteetillä YouTubesta musiikin tuottamisen saloja ja aloin ensimmäistä kertaa kuunnella musiikkia nimenomaan tuotannon näkökulmasta. Minullehan biisien tekeminen ei ole koskaan ollut vaikeaa – tekstiä ja säveliä tulee, mutta biisin saattaminen lopulliseen muotoonsa ja ns. radiokelpoisiksi on ollut minulle mysteeri. Sekin tuli opittua, että musiikin miksaamista ja masterointia ei opita ihan noin vain videoita katselemalla. Eli matka jatkuu.

HDRM (aka Headroom) kokoonpano on harjoittelualusta, jossa kolme aikuista miestä saa luvan kanssa ”rakentaa majaa”. Teimme viime vuonna löytöretken maailmaan, jossa biisejä ei enää synnytetä treenikämpällä yhteissoiton voimin perinteisellä bändimeiningillä vaan yritimme opetella uuden ajan kikkoja. Lopputuloksena syntyi Stardust EP, jonka neljä biisiä laitoimme verkkopalveluihin (Spotify, iTunes jne.) Stardust on EP:n haikeahko aloitusraita, jossa pohdiskellaan elämän katoavaisuutta ja löydetään lohtua siitä, että kaikki on loppupeleissä väliaikaista, mutta myös samalla ikuista. Kannattaa kuunnella.

It’s in your code
Sweet poison in your veins
You decompose
As you’re going through your pains

You are a story untold
In this universe
But you are getting old
So sing your verse

Hey now
Don’t be so sad
It’s not that bad
We are just stardust

Hey now
It’s all energy
Flowing endlessly
We are just stardust

It’s the ear you breath
The food you’re taking in
It’s the words you say
It’s all this suffering

It makes you man
And from time to time
You are a better man
Making someone smile

Hey now
Don’t be so sad
It’s not that bad
We are just stardust

Hey now
It’s all energy
Flowing endlessly
We are just stardust

Hey now
Don’t be so sad
It’s not that bad
We are just stardust

Hey now
It’s all energy
Flowing endlessly
We are just stardust

Terveisin, Toni

Kategoriat
Toipuva Pessimisti

The Beast in the Basement

Headroomin MVP eli minimum viable product on nyt ulkona. Vai pitäisikö tässä kohtaa puhua minimum viable bandistä (MVB)? Ensimmäinen julkisuuteen lipsahtanut taideteos koostuu viidestä laulusta ja niitä voi käydä kuuntelemassa SoundCloudissa. Äänien insiröinnistä vastaava Markus Kallio on pyytänyt huomauttamaan, että materiaali pitää vielä masteroida ja Tonin ässiä pitää vielä pehmentää. Tästä saa kuitenkin 90% käsityksen siitä, mitä tämä touhu on. Kiitos Perttu Luomalalle kuvista.

https://soundcloud.com/user-328014798

Bändit ja musiikki syntyvät usein nuoruuden innosta (joku sanoisi tuskasta), identiteettikriisistä ja eräänlaisista soidinmenoista. Mutta miksi setämies soittaa? Miksi vanha kehäraakki raahautuu töiden jälkeen pikkutakissaan treenikämpälle ja haluaa luoda omaa musiikkia? Lainabiiseillä pääsisi sentään paikalliseen kuppilaan keikalle ja saisi narsistista mielihyvää. ”Soittakaa paranoid” huudettu.

  1. Itsensä toteuttaminen – Muistatko Maslowin? Olemme sen verran onnekkaita, että meidän on mahdollista välillä kivuta tarvehierarkian ylimmälle portaalle ja toteuttaa itseämme. Omat biisit ja oman äänen löytäminen on Headroomille ollut aina se juttu. Kolmen miehen matka itseensä ja omaan kellariin. Itsensä ilmaiseminen musiikin kautta on joskus helpompaa kuin esimerkiksi puhumalla.
  2. Näkymättömästä näkyvää – Luova toiminta on kytkeytymistä johonkin metafyysiseen. Kokoonnumme bändinä soittamaan ja siitä syntyy jotain, mitä ei ennen ollut olemassa. Se on kuulkaas taikuutta!
  3. Yhteinen kokemus – Musiikki tuo ihmisiä yhteen. On jo nyt tuonut tässäkin hankkeessa. Pelkästään tämän Headroom -tuotannon tekeminen on tuonut hyviä ihmisiä yhteen soittamaan, valokuvaamaan, äänittämään, miksaamaan, kommentoimaan ja kuuntelemaan. Musiikki ei ole loppupeleissä minun tai Headroomin vaan musiikki on olemassa vain jos joku kuuntelee ja kuulee. Tämäkin ihme on tapahtunut.

Jatketaan matkaa. Vielä on paljon löydettävää ja uusin materiaali antaa taas toiveita uuden tason löytämisestä. Sedillä on vielä ”peto” kellarissa ja muutama laulu laulamatta.

Toni, Headroomin laulaja ja kitaristi

Kategoriat
Soul Search Toipuva Pessimisti

Pimeän pelko

Ihmiskoe jatkuu. Toipuva pessimisti osallistui pyhäinpäivän ratoksi After Dark -kauhutapahtumaan, jossa meno on äitynyt välillä niin kovaksi, että rikosilmoituksia on sadellut ja tapahtumasta on saatu muutama herkullinen otsikko keltaiseen lehdistöön. Imatralla Kaakkois-Suomen poliisi puhalsi pelin poikki ja koko touhu kiellettiin.

Itselläni jäi Mestaritallin viikonlopun tapahtumista sellainen olo, että paljon melua tyhjästä; kesäteatterissakin on enemmän kauhua ja paljasta pintaa kuin kyseisessä performanssissa. Kaikki kiitos järjestäjille viihteellisestä ja monin paikoin onnistuneesti ällöttävästä menosta, mutta pelottava se ei ollut. Ellei nyt pidä pelottavana kovaäänisiä pellejä, ruoalla leikkimistä ja munasillaan kekkuloivaa miestä.

Jäin kuitenkin pohdiskelemaan, että mikä sitten olisi ollut pelottavaa (ja mielellään laillista). Arki on usein tässäkin kohtaa tarua ihmeellisempää ja pelottavampaakin:

  1. Yksinäisyys – Minäkin jouduin tarkoituksella ystävistäni eroon, mutta koko tapahtuman ajan sain olla osana verrattain isoa ihmisryhmää ja vaeltaa muiden kohtalotovereiden kanssa. Pahempaa olisi ollut olla yksin ja kohdata rastit yksikseen.
  2. Tuttu muuttuu oudoksi – Kauhuun ei tarvita välttämättä aina kaapuja tai outoja naamareita. Usein riittää se, että esim. joku tuntemasi ihminen on mukana juonessa ja alkaa käyttäytyä oudosti. Sekin riittää, että alussa muodostamasi kuva pelin säännöistä muuttuu kesken kaiken. Mitäs jos kaapukokelaiden testaaminen olisikin keskeytynyt poliisiratsian vuoksi ja osallistujat olisikin saateltu putkaan ja kuulusteluihin? Eri peli.
  3. Säikyttely – Vanha kunnon kummitusjuna toimii aina. Kauhuleffojen klassikoissa piinaavan odottelun ja intensiivisen musiikin jälkeen tulee se kovaääninen ”pöö” ja säikähdys. Toimii.
  4. Taikatemput – Silmänkääntötemput saavat ihmisen hämmennyksen valtaan ja epäilemään luonnonlakeja. En tiedä, ovatko taikurit pelottavia, mutta ajatus siitä, että näitä outoja voimia käytetään sinua vastaa, on vähintäänkin huolestuttavaa.
  5. Salaisuudet esiin – Kun yhtälöön lisätään, että sinusta tiedettäisiin jotain, minkä vain harva tietää, kauhun keitos on valmis. Tässä tarvitaan vähän kotijoukkojen tukea ja siksi taas kerran vähän hankalampi toteuttaa.

After Dark Helsinki ja Three Acts of Faith ei ollut minulle pelottava. Pelottavinta taitaa kuitenkin olla elämä itsessään. Kuinka usein meille elämässä tarjoutuukaan mahdollisuuksia -isoja ja pieniä – ja kuinka moni tilaisuus jää käyttämättä, koska pelotti. Toipuva pessimisti pelkää eniten sitä pimeää, minne pelko meidät johtaa eli elämätöntä elämää. Veljet ja siskot, pysytään lujina! Pelko pois!

”eihän se oo häviäjä
joka yritti täyttää suuria unelmiaan
vaan se joka jätti tilaisuudet käyttämättä
se joka pelkuruuttaan nyt harmittelee”

-Don Huonot, Pilvenpiirtäjä

t, Toni

Kategoriat
Sounds Like Music Toipuva Pessimisti

Headroom – pään yläpuolisia asioita

Pessimismistä toipumiseen kuuluu hoito, jossa luodaan musiikkia. Perustimme kahden työkaverini kanssa tehotrion alkuvuodesta 2016. Bändin nimi on Headroom. Ensimmäiset treenit pidettiin ystävämme treenikämpällä ja soitimme covereita: Kentiä, Keanea ja Snow Patrolia. Ymmärsimme heti siirtyä itsetehdyn musiikin pariin. Omien biisien soittamisessa on taikuutta: ensin ei ollut mitään ja sitten oli 12 biisiä, loitsuja, riimejä, melodioita, pauketta ja rätinää, tunnetilojen merta ja pään yläpuolisia asioita.

Huhtikuussa 2016 meillä oli jo treenikämppä ja kesää kohti mentäessä alkoi syntyä ajatus materiaalin tallentamisesta sellaiseen muotoon, että sitä kehtaisi julkaista vaikkapa internetissä. Bassot ja rummut saatiinkin tallennettua muutamassa tunnissa, mutta sitten  kun tuli maestron eli allekirjoittaneen vuoro alkaa laulaa ja soittaa kitaroita, vauhti hidastui huomattavasti. Tässä muutama henkilökohtainen vaikeus, johon olen törmännyt tuotantoa tehdessäni:

  1. Oma soundi – Kun musiikkia aletaan lyödä kovalevylle ja raidat täyttyvät tuottamistasi äänistä, alat miettiä, miltä tämän pitäisi kokonaisuudessa kuulostaa ja mikä on se muista artisteista erottava oma soundi. Treeniksellä kaikki on helpompaa. Jokainen vain tekee omaa juttuaan ja jotain tulee ulos. Tuotantovaiheessa alkaa kaivaa kaikenlaista muljutinta esiin ja hakee erikoisuuksia. Tässä hommassa voi karata mopo tyystin käsistä ja sitten eksyy.
  2. Äänityspelko – Kun tallennusnappia painetaan, iskee ajatus siitä, että se mitä nyt soitat tai laulat, on jotenkin lopullista. Siksi olisi syytä vetää tarkasti. Itse olen patologinen kiilaaja ja taas olen joutunut nöyrtymään sen perusasian ääreen, että joskus se vaan on tärkeintä soittaa ns. ”taimissa”. Sitten, kun alkaa vain miettiä omaa tempoa, ei muusta soittamisesta meinaa tulla mitään. Tunne katoaa.
  3. Äänitysolosuhteet – Kitaroiden soitto meni ensimmäisellä yrittämisellä mönkään, kun naapuritreeniksellä käynnistyi samaan aikaan vähän äänekkäämpi soitanta. Tilannetta pahensi se, että minun VOX -merkkinen kitaravahvistin toimi vastaanottimena naapuriyhtyeen laululle. Jäi muuten monta raitaa soittamatta.

Nyt ollaan kohta marraskuussa ja sain juuri kaikki laulut laulettua kotona. Jos kitarat saisi äänitettyä pikaisesti, saattaisi pieni jouluinen julkaisu olla mahdollinen. Treenit jatkuvat normaalisti ja koko ajan syntyy uutta materiaalia. Alkaa kohta tuntua, että biisit, jotka saamme tuotantoon asti valmiiksi ovat vanhoja jo syntyessään. Pitäisi saada vähän vauhtia tähän meidän julkaisutoimintaan.

Sunnuntaisin terveisin, Toni eli Toipuva Pessimisti